Viides turnaus alkoi taas hieman hankalasti kun kenttäpelaajia sipsutti Keravalle vain yhdeksän kappaletta. Poissa olivat Tomppa, Ville, Lentti, Phiibar, Jones, Pleikkari ja vielä Kimikin puuttui maalista. Kolmen pakin taktiikasta muistot ovat melko synkkiä, mutta nyt sattui onneksi niin, että vastustajan roolin kantanut SSB oli ilmeisesti viettänyt pikkujouluja edellisiltana, sen verran väljää oli vaihtopenkillään. Alku oli sangen nihkeää, mutta odotettavissa oli, että vastustaja väsyy vielä kissojakin pahemmin kahdella vaihtopelaajallaan. Ja niinhän siinä taisi käydä. Varsinkin Valtteri käytti ylimääräisen tilan tehokkaasti hyväkseen laukoen neljä maalia, eli neljä enemmän kuin kuudessa aiemmassa pelissä yhteensä. Kun lehdistö tivasi syytä maalijuhlaan, mies tyytyi tokaisemaan, että "En ollut näitäkään pyytänyt, ja ne tulivat minulle yllätyksenä". Selitys ei ketään vakuuttanut, vaan olikin päivänselvää että salaa oli harjoiteltu. Pelistä irtosi siis ennätyssuuri voitto lukemin 8-1, ja voisi sanoa että aika helposti, sillä vaikka moni muukin pelasi hyvin, mitään huippusuorituksia ei Valtteria lukuun ottamatta kukaan esittänyt.
Toisessa pelissä vastaan tuli jostain hemmetin junnuista kyhätty ÅIF. Oli siellä ehkä pari vähän isompaa korstoa, mutta liikkuminen oli jokaisella kissamaisen ketterää, ei tahmeaa. Ensimmäinen erä oli jokseenkin täydellinen. ÅIF huseerasi pallon kanssa varsin tehottomasti ja kattien kolmessa minuutissa hankkima 2-0 johto kesti erän loppuun asti. Koska enempää maaleja ei sitten saatukaan, kerrotaan siitä toisesta lisää: Pallo syöteltiin pakkien kautta Venskille, joka heitti ristipallon maalin kulmalle, mihin Ilmari sitten ryntäsi täräyttämään sen ilmasta verkkoon loistavalla ajoituksella. Maali oli sen verran kaunis että hetkeksi unohdin omankin rumuuteni. Toinen ja kolmas erä olikin sitten tasaista alamäkeä. Mistään ihmeestä ei ollut kyse, sillä pallo viihtyi kisujen lavassa huonosti silloin harvoin kun se saatiin riistettyä. Jos nyt sisäänlyönnit riistämiseksi lasketaan. Turnauksessa oli kuitenkin hienoa nostalgiaa, kun puolustuksessa räpiköi Moilanen, Ilari & Rysty-kombinaatio, ja Lahikaiset tekivät yhtä vaille kaikki kymmenen maalia. Toivottavasti tammikuun Siperian turnaukseen saadaan vähän enemmän kisua paikalle kun pelitkin on taas mukavasti tunnin välein.
