Artikkelit

22.10.2002 Raitakissat vs. Lightning

Kaikki Raitakissoissa toissa kaudella pelanneet muistavat legendaarisen ottelun, jossa lanseerattiin nk. salmiakkikuvio. Surffaillessani satuin törmäämään kyseisen ottelun artikkeliin Lightningin näkökulmasta:


Raitakissat vs. Lightning: 3-3

Tuomarit: Jyrki Sirkka & Pekka Heinonen

Ilmeisesti saunailta oli jo monen mielessä koska peli oli todella luokatonta tai sitten ajateltiin; "noihan on lohkon vikoja, helppo matsi". Helppo se ei sittenkään ollut. Raitakissat olivat kaikki aika junnuja ja teknisiä kavereita jotka veivät peliä kulmiin ja pääsivät sitä kautta tekemään pahojaan, muutenkin hävisimme melkein kaikki kulmatilanteet. Fyysistä peliä Raitakissat eivät ainakaan pelin alussa osanneet pelata vaan tuntui kuin olisi kävellyt vehnäpellolla, oljenkorret syrjään vain.

Ensimmäinen ja toinen erä oli hätäisiä, niistä ei voi kertoa mitään. Maalit per joukkue ja meille pari jäähyä. (Poliisi-setä Rookie sai merkinnät kahdesta estämisestä).

Kolmas erä olikin ihan jännä kun Raitakissat pääsi viisi minuuttia ennen loppua 3- 2 johtoon. Muutenkin peli muuttui paljon kovemmaksi kun Kissat alkoivat innostumaan johtoasemasta. Tasoituksen pääsi kumminkin pistämään Kilu (Vipelen syötöstä) 42:05. Ratkasijan viittaa kokeiltiin Samun harteille ajassa 43:03 saimme rangaistuslaukauksen. Monesti toimivaksi nähty harhautus epäonnistui tällä kertaa. Pistejako oli tosiasiaa, tästä saimme muistutuksen myöskin Raitakissojen tervehtiessä meitä "PISTE!" huudollaan.

Eipä kannata lähteä mitään joukkueita vastaan takki auki tai tulee kylmää vettä niskaan.

1. erä
06:55 - 0-1 Vipele, (Ei syöttäjää)
09:46 - 1-1 Tertsonen, (Lahikainen Ilmari)

2. erä
21:04 - 2 min. - Estäminen (Rookie)
26:12 - 2 min. - Estäminen (Rookie)

3. erä
33:19 - 1-2 Kilu, (Vanaja)
35:57 - 2 min. - Väärä etäisyys (Vesterinen)
38:58 - 2-2 Lahikainen Valtteri, (Ei syöttäjää)
40:15 - 3-2 Lahikainen Ilmari, (Tertsonen)
42:05 - 3-3 Kilu, (Vipele)
43:03 - Rangaistus laukaus - (Samu), EI MAALIA



Artikkeli löytyi osoitteesta:
http://www.esbobaylightning.fi/salibandy/kausi_2000_2001/
otteluraportit_2000_2001.htm#raita-light

nro.3