Vieraskirja

Yhteensä 4372 viestiä

Näytetään viestit 360 - 311.

Kirjoita Haku

23.04.2003 01:08

Viesti: Nyt kaikki joukolla uusimaan oman vaatekaapin sisältöä! Käsimies-paidat saapuvat. Esimakua tästä jo pitkään maailmalla mainetta niittäneestä muotituotteesta saa seuraavan linkin takaa:

http://www.hut.fi/~tjpartan/Paita/Anderssons_Ad.jpg

Nimi: Tiedotusvastaava, AnderssonsByNight Community Finland Oyj

22.04.2003 20:18

Viesti: Tällä palstalla on käyty kiivasta keskustelua penkin merkityksestä. Ajattelin heittää lisää vettä kiukaalle.

Joskus muinoin hyönteisistä kehittyi sammakoita ja niistä tuli sitten mm. dinosauruksia. Tässä vaiheessa ei ihmisellä ollut kovinkaan merkittävää roolia eri ekosysteemien ravinto-
ketjuissa. Ihmisillä ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin piileskellä pimeissä luolissa ja syödä kasviksia. Jotain piti
keksiä mahtavien liskojen kukistamiseksi . Kovinkaan mahtavia teknologioita heillä ei voinut olla, sillä pysyvän asutuksen keskuksia ei ollut mahdollista
rakentaa. Mutta eräänä päivänä sattui niin, että joku ihmiskunnan edustajista
löysi jostain luolan syvyyksistä ruokasalin, joka oli kylläkin hylätty aikoja sitten. Ruokasalissa oli kaksi hopeasta valmistettua pöytää rinnakkain, ja niiden kummallakin puolella oli puiset istumarivit. Ihminen ajatteli tietenkin, että olisi hyvä saada hopeiset pöydät talteen, mutta hänellä oli seuraavanlainen ongelma: Pöytien päällä oli katosta pudonnut massiivinen
tukiparru poikittain. Mutta ihminen keksi siirtää toisen istumarivin tukiparrun painopisteen kohdalle, ja samalla risti tuon istumarivin penkiksi.
Kun hän oli sitten hakenut kaverinsa vetämään pöydät alta, ja lämmitellyt huolellisesti, alkoi hän nostaa tukiparrua. Hyvinhän se nousikin, mutta kaverit jättivät hänet yksin ja kiikuttivat pöydät pois. Jossain vaiheessa voimat loppuivat ja parru tappoi ihmisen, mutta lähtölaukaus käden ja tangon edestakaiselle liikkeelle oli annettu. Loppu onkin historiaa, dinosauruksista ei ole kuin muutama kivi enää jäljellä.

Nimi: kaikki alkoi penkistä

20.04.2003 19:34

Viesti: Kerrankin ilarilta tulee jotain hyvää suusta. Mä oon messissä ihan täysillä. Kunhan ilarilla ei ole mitään taka-ajatuksia (hikisiä poikia sikeässä unessa teltassa) kuulostaa idea täydelliseltä.

...paskapuhetta... ei toimintaa? Mä haluan tuon kirjoittajalta lisäinfoa S-Marketin takana tai täällä vieraskirjassa. Molemmat ovat yhtä viehättäviä paikkoina.

Nimi: Päällikkö

20.04.2003 18:05

Viesti: Päällikkö: Vähemmän pas**puhetta enemmän toimintaa..

Nimi: Ihailija

20.04.2003 18:02

Viesti: Campoon ette ole menossa..

Vanha kisu:
lue vaikka sivuiltamme (www.raitakissat.net) tulokset.

Nimi: Pääsiäispupu

20.04.2003 17:56

Viesti: Kysellään alustavasti:

Ketäs kissaa kiinnostaisi värikuula-ase räiskintä. Kyseessä ei olisi mikään sunnuntai-iltapäiväkävely vaan viikonlopun yhtämittainen vääntö metsikössä n.10km^2 alueella yöpymisvälineet ruuat mukana kantaen yms. Kapteenilla on jo nyt VM:ltä haiskahtava pelailu suunnitelma! Kaavailussa 2-4.5 tahi seuraava viikonloppu. Hintaa tulisi n. 3kpl trinkin verran per silmä. Vai olisko jollain jotain halvempaa mahdollisuutta tiedossa. Mihinkään kaupunki p*s**an ei olla lähdössä...

Nimi: Kerskapu

18.04.2003 19:10

Viesti: Löytötavaratoimisto Kavaltaja&Co tiedottaa:

Viikontakaisen kauden päätössaunakaljoittelutilaisuuden (onnistuinpa luomaan uskomattoman sanahirviön !) jälkitilatarkastuksessa todettiin lyötyneeksi yksi kappale miesten tumman harmaita boxeri-mallisia alushousuja, sekä yksi vaalean vihertävä pyyhe. Jos joku ruojake tunnistaa kyseiset artikkelit (tai edes toisen niistä) omakseen, voi rakkaitaan tiedustella illan isännältä, siis allekirjoittaneelta. Ellei kukaan kehtaa tunnustaa tekosiaan siirtynevät kyseiset tekstiilit parin viikon kuluessa tangentin (l. ongelmajätelaitoksen) suuntaan.

Nimi: #66

18.04.2003 18:05

Viesti: YLEISTÄ. Nisäkkäiden, ja etenkin Kädellisten käyttäytyminen on aina ollut kiehtova ja kiinnostava tutkimuksen kohde ihmisille, sillä se muistuttaa paljon ihmisten omaa käyttäytymistä. Kädelliset Nisäkkäät ovat sosiaalisia, jotkut päiväselti, toiset enemmän yöaikaan. Ne ovat myös leikkisiä. Nisäkkäiden, niin kuin monien muidenkin jengien rakenne perustuu \'isomman etu\' -periaatteelle. Vahvimmat koiraat syövät ja juovat ensimmäisinä (ja eniten). He myös valitsevat ensimmäisinä naaraat. Muut eläimet ilmaisevat alistumistaan yleensä elein ja ilmein.

Tämän kun on lukenut ei voi kuin lähteä penkille.

Nimi: raitakissa, nisäkäs

18.04.2003 13:07

Viesti: Terveisiä Tuonpuoleisesta

Päällikkö on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Täällä helvetissä on muuten kiinteä nettiyhteys. Tästä lähtien puran itseni tänne vieraskirjaan. Penkkiä täällä ei ole, ei myöskään proteiinia tai keratiinia. Brock Lesnarin www-sivut ovat kiellettyjä. Käsi ei käy täällä.
Lukekaapas rustaamani runo teille kuolevaisille:

Beyond the beyond

There is only one way to come into this world, but so many ways to leave.
-

Nimi: Päällikkö

17.04.2003 17:59

Viesti: Luin tässä edelliset kaksi vieraskirjan viestiä. TE masennatte mua. TE tuhoatte mut. MÄ en kestä enää. ILARI on liian kaunis tähän maailmaan. MÄ tapan itseni. Mä hyppään PELLEHERMANNIn syliin ja tukehdun kuoliaaksi.

Tämä olkoon testamenttini (II):

When death releases you from me
Just dump my foul remains on some near-by field
- I don\'t deserve a grave
When you finaly get rid of me
Just let my corpse decay...unburied
- I do NOT deserve the luxury of a grave.

Ja lopuksi:

On vain yksi tapa syntyä tähän maailmaan, mutta monta tapaa poistua tästä elämästä.

.

Nimi: Päällikkö

17.04.2003 17:49

Viesti: Tunnussana on käyrä kyrpä! Muistakaa se!

Voi v***u, petromax v*****lee meille.

Sento, lpo, sento, lpo!!!!!

Jaahas, täytyy Hakkarainen muistaa että nämä ovat niin tyhmiä etteivät päässeet edes AUKkiin!

Kuka kaipaa Vekaralle? MInä ainaskin.

Sento!
Lpo!

Nimi: Alik. Hyvönen

17.04.2003 00:19

Viesti: Suomen Pilipää maajoukkueen kapteeni Ilpo Tertsonen järjestää humalassa, The Fag kesäleirin RT:ssä!! Leiri on tarkoitettu kaikille, joilta puuttuu elämä! Leirit kestävät niin kauan kuin Pellehermanni jaksaa katsella meitä, luultavasti alle 2 tuntia. Leiri alkaa silloin, kun vähiten sitä odotat!! Tule ja tuo Ilarikin!

Kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa leiriin sivuilla www.brocksolid.com

Nimi: THE FAG kesäleiri

17.04.2003 00:03

Viesti: Suomen miesten maajoukkueen kapteenin Jaakko Hintikan johtamat, kesän mukavasti päättävät THE CAMP salibandyleirit järjestetään tänä vuonna Puumalassa. Salibandyleirit on tarkoitettu 8-13 vuotiaille junioreille. Leirit kestävät viisi päivää (ma-pe).

Viikko 1 (28.7.-1.8.2003)
Viikko 2 (4.8.-8.8.2003)

Kiinnostuneet voivat käydä tutustumassa tarkemmin sivuilla www.greenday.fi

Nimi: THE CAMP kesäleiri

16.04.2003 17:32

Viesti: Put The Bunny Back In The Box!
...
Why didn\'t you put the bunny back in the box...?

Nimi: Nicolas Cage

16.04.2003 11:22

Viesti: pääseekö PASI&ANTEROlle töihin myös alle penkki-sataset? minulla on kyllä niin pieni koko kämppä, että joudun pian vaihtamaan. Tavoitteena on joutua kokonaan
ulkoilmaan parin vuoden päästä.

Nimi: on mulla penkki ja mä nostan tankoa...

15.04.2003 22:46

Viesti: Lopulliset aksioomat:

Ilpo saa naisia.
Venski riehuu RT:ssä.
Ilari riehuu missä vaan.
Kassun työ palkitaan.
Teemu saa aina.
Jaakko on kehonrakentaja.
Rystyn sixpack koostuu rusinoista.
Ilmari on commando <=> Valtteri on commando.
Muut: Polvistukaa näiden valloittajien edessä.

Nimi: Pro Halveksitut

15.04.2003 18:11

Viesti: PASI & ANTERO tulee. OVATKO VANHAT PAITASI KÄYNEET KIREIKSI?


Suomen suurimmaksi trendiliikkeeksi noussut PASI & ANTERO etsii kesäapulaisia pääkaupunkiseudun toimipisteisiinsä.

Päästäksesi mukaan timiimme tulee sinun täyttää seuraavat vaatimukset:
- rintalihaksesi ovat muodostuneet siten, että seisoessasi paikallaan rintalihasten päälle asetettu tennispallo ei lähde vierimään
- olet kahteen erilliseen kertaan joutunut remontoimaan asuntoasi, koska ovenkarmit ovat käyneet liian kapeiksi
- osaat breakdanceä ja
- voitat Pellehermannin curlingissa

Työnkuvasi on seuraavanlainen:
Koska jokaisen pasi & antero liikkeen yhteydesssä on myös kuntosali, koostuu työpäiväsi sali- ja myymälävuoroista.

Myymälävuorojen tehtäviin kuuluu maxpayne-lookin ylläpito, ei-coolien asiakkaiden halveksunta sekä Anderssons by night - challenging David tuotteiden esittely. Seksisuhteiden muodostaminen naisasiakkaiden kanssa on suotavaa.

Salipuolella tehtävänäsi on ajaa ulos ne, ketkä kuuluvat penkki40-kategoriaan, sekä tarkkaila salia: aina kun joku on tekemässä suoritusta sadalla kilolla(tai yli), suuntaat spotin kyseiseen henkilöön, hyräilet kovaäänisesti baywatchin tunnarin ja varmistat, että muiden salillaolijoiden rintamasuunta kääntyy.

Kiitos ja tervetuloa mukaan!

Nimi: Pasi & Antero -- and you\'ll keep winning

15.04.2003 15:52

Viesti: hello.. mites teille kävi sarjassa..? tuliko noutaja vai pysyittekö sarjassa..? böööö...

Nimi: vanha kisu

15.04.2003 12:21

Viesti: Mur! Ken uskaltautuu kirjoittamaan Haukansilmä- nimimerkilläni, se on rekisteröity tuotemerkki! Kuka ikinä oletkin, haastan sinut oikeuteen!
(Partasen siskolle: voinet pitää Päällikköä edellisen viestin kirjoittana, soita suoraan numeroon 041 533 2665)

Nimi: Haukansilmä Original

15.04.2003 10:07

Viesti: Mitä mieltä ootte Campo-kesäliigasta käykää tsiigaa rasvareitten sivuilta se linkki!! maksaa 280€ kestää 26.5-31.7. mielipiteitä? mut ei audixilta! jos siellä tampereella alkaa ahistaa tule ihmeessä takaisin kotiin, ja koe rt yhä uudelleen ja uudelleen...

Nimi: haiseva porsaansisäfile

15.04.2003 00:42

Viesti: Campo kesäliiga on ihan perseestä. Ei mennä sinne. Kesä on pyhitetty penkille, auringolle ja futikselle.

Nimi: Päällikkö

14.04.2003 21:46

Viesti: Partasen pikkusisko:

Jos luet tämän niin vastaa! Tämä on tärkeää minulle. Haluan tietää, että oletko joukossamme.

Nimi: Haukansilmä, club-tarkkailijat

14.04.2003 21:01

Viesti: Jouni, sula on ny aika tiukka toi linja

Nimi: Kaikella kunniotuksella, pro sananvapaus

14.04.2003 18:57

Viesti: Hienoa että Ilpo on raitakissoissa, nyt on pakko järjestää se harkkapeli meitä vastaan! Tahtoo päästä pyrittämään Ilpon solmuun. Ja jos Ilpo tarviit apua rankkareissa niin tule rohkeasti pyytämään apua loistavalta ISOhenkilöltäsi, jonka saldona tällä kaudella 3onnistunutta rankkaria, 3ammuttua rankkaria eli 3/3 eli ei yhtään epäonnistunutta!

Nimi: Destoyers #7

14.04.2003 17:08

Viesti: Känkkäränkälle:
Kiitos rusinoista. Raitakissat mussuttivat niitä kollektiivisesti sunnutaisen turnauksen väliajoilla ja tulokset olivat hämmästyttäviä! Alussa takkuroineet kissankoivet selvästi vetristyivät näistä luontoäidin hiilihydraattiannoksista ja viimeisessä pelissä eivät raitaturrien tahdissa pysyneet enää edes paljon etukäteen pelätyt ja pahamaineiset Järvenpään salibandy-ganstat pelottavissa mustissa paidoissaan, löysissä housuissaan ja fubu-pipoissaan.
Lisää rahastonhoitajana ensikauden budjettiin pakollinen rusinamenoerä (2 kg/turnaus - siis koko joukkueelle)!

Nimi: #66, nyt myös rusinoiden kavaltaja

14.04.2003 15:16

Viesti: Tuollaiset audixin kehittävät v****-jutut voi tästä eteenpäin kirjoitella jonnekin teinien seurustelupalstalle, niitä ei tarvitse RK:n vieraskirjaan tuoda. kiitos.

Nimi: PJouni

14.04.2003 15:15

Viesti: Tässä pitkällisten tutkimusten tuloksena laadittu tiivistelmä meille kaikille tuttujen henkilöiden tyypillisistä iskutaktiikoista. Ja kaikki ne, jotka tämä isku-vaiheen ovat jo läpikäyneet (ts. ovat ukkomiehiä), älkööt pahoittakoot mieltään; tarkkailu suoritettiin aikana ennen pysyvän parisuhteen muodostamista, eikä tarkoituksena ole siis vihjata että joku hakisi ns. vierasta kissaa. Taktiikat on puettu lyhyiden dialogien muotoon:

Ippe: Moi, mä on tän pallonpuoliskon nopein derivoija. Haluisitsä tulla meille tutkimaan mun käyrää?
Kissa: Painu v****un.

Ilari: Moi, mulla on kotona tosi siisti kisu, ja mä tykkään mirreistä muutenkin tosi paljon.
Kissa: Painu v****un.

Audi: Moi...
Kissa: Painu v****un.

Dopita: Ootkos tyttö ikinä nähny näin isoa ojentajaa?
Kissa: No en kyllä, paitsi Brock Lesnarilla. Mutta painu silti v****un.

Kassu: They call me Kassu, Hans Kassu.
Kissa: Just joo, painu v****un.

Kimbe: Hei, mä muutes soitan Finhitsissä skebaa ihan kybällä.
Kissa: Painu v****un.

Kurne: Mä olen J-Man, tarviiko muuta sanoa?
Kissa: No joo, mut sori. Painu v****un.

Parta: Lähex kisu panee?
Kissa: No totta hitossa, haluutko peppua kans?

Nimi: Audix

14.04.2003 13:27

Viesti: Pussillinen rusinoita löydetty!

Känkkäränkän rusinapussi on löydetty, ja sen tehokin todettiin eilen sunnuntaina, kun joukkueen ahmittua turkkilaisia rusinoita voitimme Järvenpään kaupungin järjestämän turnauksen!!

Haluan kiittää kissoja mainiosta suoritusesta. Nyt kausi on päätetty täydellisesti!

Sitä, että näkeekö Känkkis enää rusinoitaan en kommentoi.

Nimi: PJouni

14.04.2003 00:56

Viesti: Ilmoitan kadonneeksi pussillisen rusinoita. Nähty viimeksi Partasen Järvenpään asunnon hattuhyllyllä. Asiasta jotain tietävät voivat soittaa numeroon 040-758 2665. Toivon, että rusinat varastanut tyranni alkaa kärsiä omantunnontuskia, ja palauttaa ne, koska niihin liittyy paljon rakkaita muistoja, joilla varas ei itse tee mitään.

Nimi: Känkkäränkkä

13.04.2003 14:59

Viesti: PÄÄLLIKKÖ PALASI!!

Raitakissojen sopimusvastaavana minulla on ilo ja kunnia kertoa Teille, että Kissat teki eilen illalla myöhään sopimuksen Ilpo "Päällikkö" Tertsosen kanssa. Sopimus on viisivuotinen, josta kaksi viimeistä vuotta ovat optiona.
Vielä on muutama mutka matkassa ennenkuin voidaan sanoa "kybän palanneen". Ilpo varmaan haluaa lukea sopimuksen myös päivänvalossa, toivottavasti mies pysyy päätöksessään! Kissojen fanituotteiden myynti triplaantui heti eilen kun tieto sopimuksesta levisi järvenpään yöhön. Faneille tiedoksi, että "kybä" paitoja painetaan niin paljon kuin tällä hetkellä pystytään, varastot tyhjenivät eilen mutta maanataina pitäisi tulla taas 1000 paidan erä!!

Nimi: haahuilija

12.04.2003 21:03

Viesti: Rasvarit hävis karsintapelin.

Nimi: Jelly

12.04.2003 17:59

Viesti: Suuren konsensuksen vallitessa on paitoihin päätetty painaa teksti: "Anderssons by night -challenging David", Partanen saatko Falckin sponssaan?

Nimi: K. Y. Ärpä

12.04.2003 10:38

Viesti: Kuluneen kauden jälkilöylyt heitetään tänä iltana täällä Vanhankyläntiellä.
Tervetulleita ovat:
-kaikki nykyiset ja vanhatkin kissat
-takametsän ojentaja Yerzinsayah
Voitaisiin aloitella siinä klo 19 maissa.

Nimi: Kavaltaja #66

12.04.2003 00:33

Viesti: Hyvä!

Audi mukaan kanssa! (Toivottavasti luet aktiivisesti vieraskirjaa, jos et niin nyt voit tilata uusimmat vieraskirjan viestit kännykkääsi soittamalla numeroon 0415332665 ja kysymällä penkkitulosta. Palvelun tarjoaa RaitakissatMedia.)

Nimi: Volvo the Master Bator

11.04.2003 16:16

Viesti: huolestuneelle: älä nyt ole niin maissa,
kaikilla meillä on omat synkät vaiheemme. Kodittomat kissat voisivat
periaatteessa tulla jopa Kiloon syömään rusinoita, joskaan tilaa ei hirveesti ole (36 neliötä). Sittenhän meillä on toki saunarakennus jossa on bilis ja yllätys, yllätys: sauna. Tämä olisi kuitenkin pitänyt varmaan varata jo viikolla HOASilta, enkä tiedä mitä se maksaa. Mutta voisihan tuon kauden päättää vasta Suuren Koitoksen jälkihöyryissäkin.

Nimi: Rysty

11.04.2003 00:58

Viesti: missä on kaikkien rakastama pera? elääkö hän?

Nimi: oikeesti huolestunut vieraskirja-fani

10.04.2003 22:49

Viesti: Öö ettekö vielä ole löytäneet mitään paikkaa? Itse en pääse paikalle valitettavasti

Nimi: Isä-Pappa

10.04.2003 19:07

Viesti: Vespa ja Rysty tiedättekö mestaa missä voi päättää lauantaina kauden?! tai ihan kuka vaan, minne kodittomat kissat voivat tulla viimalta piiloon lauantai-iltana?! ehdotelmia?

Nimi: huolestunut

10.04.2003 11:06

Viesti: Perkele!

Joku on poistanut mun hienon pohdiskelevan kirjoituksen pyhästä kolminaisuudesta (Elämä-Matrix-Käsi). Mikä sensuuri tännekin nyt iskee? Ja Yerzei Dophithan teos Jerking into dimension N katosi myös tärkeiden kirjojen listalta. Ei ole oikein, tämä lähentelee jo poliisivaltion toimintaa.

Mun vehkeeseen sattuu.

Nimi: Audix

09.04.2003 20:49

Viesti: tsori vaan kaikille mut mun on pakko avautuu näist mun traumaattisist kokemuksista...uskaltauduin salille viime viikolla...joku puol tuntii oli menny, ku joku vtun iso deividi tuli aukoo, ettei tää o mikään penkki40 sali... kaverit halveksu mut ensi ulos salilta, sit salinomistaja ja se iso jätkä kavals mua turpaan...vei lompakon ja auton...it's hard to be a penkki40

Nimi: skeleton master

09.04.2003 20:06

Viesti: Meille EI pääse. Partanen läheksä latviaan?

Nimi: Kelpo

09.04.2003 16:35

Viesti: Meikäläisen Järvenpään residenssin pohjoisen saunasiiven valtaus lauantaina ei ole mikään selviö, toisin kuin Derivaatta-Tertsonen antaa ymmärtää. Todennäköisyysfunktiossa on vielä usea tuntematon muuttuja, joiden arvot selviävät mitä ilmeisemmin vasta kyseisenä päivänä. Vaihtoehtoisen vääntöpaikan miettiminen on erittäin suositeltavaa!

Nimi: #66

09.04.2003 14:40

Viesti: mennään partaselle lauantaina.

Nimi: päällikkö

09.04.2003 00:19

Viesti: Onx lauantaista mitään tietoo, missä? Ilpon pitää tulla! sopimus on valmiix laadittu, allekirjoitusta vailla...
3000 paukkuu kävijöissä kohta, jouni on taivaassa.....

Nimi: mukula

08.04.2003 15:11

Viesti: Perinteinen ja huippusuosittu sählyn huippumittelö tänä vuonna heti vappujuhlien jälkeen! Kaikki mukaan ikään ja sukupuoleen katsomatta...

ilmoittautuminen viimeistään 24.4.2003 mennessä
email : osallistu@tpssalibandy.fi
puhelin : 0440 110 101
(ilmoita joukkueen nimi, sarja, yhteyshenkilö yhteystietoineen)

palkinnot : laivaristeilyjä ja EXEL salibandymailoja

sarjat : kilpasähly, rentosähly ja firmasähly

peliaika 2x10min, 3 vs. 3, ei maalivahteja, max. 6 pelaajaa/joukkue

hinta 60 EUR/joukkue

lisätietoja www.tpssalibandy.fi

Nimi: EXEL CUP

08.04.2003 00:16

Viesti: tätä on niiin ikävä sanoa, mutta nyt sitä ***tanan rahaa, Pedu 20, Ilmari 50 ja Petteri 90!!
tilinumero on 106430-209689
On se perkele kun ihmiset käy töissä, tai syövät valtion näkkäriä, eikä silti muka ole rahaa!!

Ai ette lue vieraskirjaa, no mitä sitten, rahat tänne!!

Nimi: rahastonhoitaja

07.04.2003 23:19

Viesti: Filosofian professori oli luokkansa edessä
muutama esine pöydällä
edessään.
Kun luento alkoi, hän otti hiljaa tyhjän
lasipurkin esille ja rupesi
täyttämään sitä kivillä. Sen jälkeen hän kysyi
oppilailta oliko purkki
täynnä? He sopivat että näin oli.

Silloin professori otti esille pikkukiviä ja
kaatoi ne purkkiin. Hän
ravisti purkkia kevyesti. Pienet kivet tietysti
pyörivät aukkoihin
suurten kivien väliin. Hän kysyi taas oppilailta
oliko purkki täynnä.
Hieman vaivautuneina ja nauraen oppilaat olivat
yhtä mieltä, että
purkki oli ainakin nyt täynnä.

Professori kaatoi nyt hiekkaa purkkiin. Hiekka
tietenkin täytti kaiken
tyhjän tilan purkissa. "Nyt", sanoi
professori, "haluan että te näette
tämän teidän elämänä. Kivet ovat tärkeitä
asioita - kumppaninne,
terveytenne, lapsenne - sellaisia asioita jotka
tekisivät elämänne
täyteläiseksi, vaikka muuta ei olisi.
Pikkukivet ovat ne muut asiat joista pidätte;
työnne, talonne, autonne.

Hiekka on kaikki muut asiat. "Pieniä asioita".
Jos ensin täytät purkin
hiekalla, siellä ei enää ole tilaa pienille
kiville tai isoille
kiville. Sama koskee elämää. Jos vietätte kaiken
aikanne pienten
asioiden parissa, ei ikinä tule olemaan aikaa
teille tärkeille
asioille. Muistakaa erityisesti asiat jotka
saavat teidät tuntemaan
itsenne onnellisiksi. Leikkikää lastenne kanssa.
Hoitakaa terveyttänne. Viekää kumppaninne vaikka
ulos syömään. Tulee
aina olemaan aikaa työssä käymiseen, talon
siivoamiseen, roskien
viemiseen.
Priorisoikaa kivet - asiat jotka merkitsevät
jotain. Asettakaa
prioriteetit kuntoon. Loppu on pelkkää hiekkaa."

Mutta yksi oppilas otti purkin, josta muut
oppilaat ja professori
olivat sopineet, että on täynnä ja jatkoi
kaatamalla siihen olutta.
Olut tietenkin täytti kaiken jäljellä olevan
tilan ja purkki oli
viimeinkin täynnä.
Koska tosiasiahan on...riippumatta siitä kuinka
täyteläinen elämäsi on,
aina on tilaa muutamalle oluelle.

Nimi: Nimim. siistitään vieraskirjaa

07.04.2003 22:47

Viesti: Mielenkiintoista, kun seuraa SSBL:n pistepörssiä, Ländeaho H-P on tehnyt 4 pistettä ja Lähdeaho H-P on tehnyt 7 pistettä ja molemmat vielä pelaavat jossain kumman Raitakissoissa...

Nimi: Tilastonikkari Olli

07.04.2003 21:43

Viesti: Emmä voi juosta ikuisesti, kun mahaan alkaa pistää...

Nimi: ilpo

07.04.2003 19:47

Viesti: Hyvä Jouni! Olen huolissani seurannut sivusta tätä kauheata ihmiselämän tärväämistä, joka on jatkunut jo jonkin aikaa näillä sivuilla. Pyydänkin hartaasti, että joku jostain mielisairaalasta kuulee huutoni ja käy hakemassa hoitoon sen pienen ihmisraunion sieltä jostain Otaniemestä. Me kaikki tuemme sinua **po, että pääset irti kädestä, sinulla on vielä elämä elettävänä, ryhdistäydy! Jätä kavaltaja-Parta ja Viekas-Hanskassu rauhaan ja anna heidän laskea omat yhtälönsä ilman että sinä integroit sitä, ymmärrätkö **po? Katso ulos, ja näe kuinka kaikki nuo kaikki mäet kutsuvat sinua juoksemaan, mene, mene jo! Olet vapaa, juokse auringonlaskuun äläkä katso taaksesi, sillä siellä ei ole mitään tärkeää sinulle, juokse niinkuin et olisi ikinä ennen juossut! Muista, minkä taakseen jättää sen kädestään löytää!

Nimi: erittäin huolestunut K-mies 2