Jäsenet

 

Artikkelit

Raitakissa

Raitakissa
Raitakissa.gif
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärangattomat Invertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Kohmelopalloilijat Glacies orbis maritus
Heimo: Raidalliset Non unus color
Suku: Pelitaidottomat Aqvatilis Glacies
Laji: Raitakissa Ignavus Faeces

Raitakissa eli veteläkasa tai löysäpaska (Ignavus Faeces) on pelitaidottomiin kuuluva selkärangaton.

Raitakissoja on nöyryytetty ehkä jo heti maatalouteen siirtymisen jälkeen. Historian kirjoissa tunnetaan mainintoja jo muinaiset kreikkalaisten nöyryyttäneen raitakissoja hevosurheilussa hippodromeillaan sekä painikehissä, pankrationissa. Nykyisellään raitakissa ei ole pelkästään hyödytön salibandykentällä, vaan niistä on haittaa myös globaalilla tasolla. Raitakissojen levinneisyys yhteiskuntaan uhkaa ihmisrodun kehitystä. Raitakissalle on ominaista, että kissat pelaavat salibandyä mielellään, varsinkin nuorina, mutta huvittelevat aikuisinakin leikkimällä pallon kanssa.

Raitakissa on suhteellisen vaikeasti koulutettava eläin: se oppii huonosti erottamaan pallon lattiapinnoitteesta ja sen on vaikea sisäistää salibandyn perussääntöjä. Voitokkaan ottelun jälkeen raitakissan sanotaan kehräävän eli hyrisevän. Raitakissat voivat kehrätä myös hävittyään tai esimerkiksi alistumisen merkiksi kunhan kyseisen yksilön henkilökohtainen pistesaalis on vain riittävä.

Toisin kuin luullaan, raitakissakin voi oppia erilaisia salibandyn perusasioita kuten muut pelaajat. Kovalla harjoittelulla raitakissan on mahdollista oppia esimerkiksi kuljettamaan palloa tai seisoskelemaan pitkiäkin aikoja takatassuillaan. Pelin aikana raitakissa saattaa hyvin tietää mitä joukkueen eteen tulisi tehdä, mutta valitsee usein yksilöä palvelevan ratkaisun. Yksilökeskeisyydestä huolimatta raitakissa on laumaeläin. Laumassa se kykenee taidokkaasti pakoilemaan vastuuta ja naamioimaan oman heikon olemuksensa lauman surkuhupaisaan ilmestykseen.

Kissat pelaavat tavallisesti useita kausia ennen kuin tajuavat lopettaa. Vain edistykselliset yksilöt saattavat lopettaa varhaisessa vaiheessa. Pisimpään pelanneet raitakissat ovat tahkonneet alasarjoja jo 11 kautta. Niin sanotut paluumuuttajat sekä välikaudenpitäjät ovat oma säälittävä lukunsa.


Raitakissalle voi allergisoitua, mikä johtuu sekä raitakissan epämiellyttävästä olemuksesta että huonoista sosiaalisista taidoista, ei yleisen harhaluulon mukaisesti rumuudesta. Lisäksi raitakissojen pelipaitojen etova väri saattaa aiheuttaa allergiaoireita.

DNA-tutkimusten perusteella tutkijat ovat arvioineet, että raitakissa on lähtöisin nykyisen kreikan alueelta. Kissat huomattiin jo varhaisessa vaiheessa yhteisölle hyödyttömiksi ja niitä alettiin käyttää kansan huvittamiseen. Myöhemmin raitakissan olemus on muuttunut luotaantyöntäväksi ja sen viihdekäyttö on vähentynyt. Raitakissa kesytettiin salibandynpelaajaksi 1990-luvulla Keski-Uudenmaan alueella.

Fysiologia

Raitakissa on kaikkiruokainen. Jotkut nuoret yksilöt ovat lähinnä lisäravinteiden syöjiä. Proteiinijauheista saa muun muassa tauriinia ja kreatiinia jotka ovat välttämättömiä nuorten kissojen itsetunnolle. Lisäravinteiden käyttö loppuu kuitenkin kissan varttuessa ja ymmärtäessä olevansa niin sanottu; ”heikko yksilö”. Tämä tapahtuu yleensä noin 20 vuoden iässä. Iän myötä proteiini vaihtuu karboksyylihappojen imeskelyksi ja karsinogeenien rouskutteluksi. Epäterveellinen ruoka ei ole raitakissalle ongelma. Eikä korkeakaan rasvaprosentti ole raitakissan pelille haitaksi. Raitakissa saa lähes kaiken tarvitsemansa veden ryypiskellessään. Tästä syystä valtaosa kissoista on kuivakoita niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ravintotottumukset vaihtelevat yksilöittäin. Muun muassa pelkästään rusinoita syöviäkin yksilöitä on tavattu.

Normaali raitakissa ei osaa mitoittaa omaa kuntoaan pelaamiseen vaan hyytyy yleensä ensimmäisessä erässä. Päätön ryntäily pelikentällä väsyttää kissan nopeasti. Kissan ruumiinlämpö on noin 38–38,5 astetta, ja se ei väsymykseltään saa sykettään nousemaan yli 100. Raitakissan vartalo on suhteellisen pieni. Raitakissa-lajissa on olemassa vain uroksia. Raitakissojen lisääntyminen on tutkijoille vielä lievä mysteeri, sillä lajin luontaiset ominaisuudet tekevät sen pariutumisesta lähes mahdotonta. Raitakissat ovat hampaattomia. Raitakissojen paino vaihtelee suuresti. Toisin kuin muissa salibandy joukkueissa, suurinta yksilöä ei kutsuta maalivahdiksi.

Raitakissalla ei ole sosiaalista elämää, eikä se kykene minkäänlaiseen kommunikointiin. Siviilissä liikkuviin kissoihin kannattaa suhtautua varauksella.

Aistit


Raitakissan aistit soveltuvat salibandyn pelaamiseen huonosti. Kissat suunnistavat pelikentällä käyttäen lähinnä viiksissään sijaitsevia tuntoreseptoreita. Tämä mahdollistaa auttavan etenemisen kaukalon reunaa pitkin.

Yleisen harhaluulon mukaan kaikki lyhytkasvuiset kissat ovat kuuroja, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kuuroutta kuitenkin esiintyy varsinkin lyhytkasvuisilla kissoilla, joiden toinen tai molemmat silmät karsastavat. Vastoin yleisiä odotuksia vanhat kissat eivät ole kuuroja vaan välinpitämättömiä.

Yleisellä tasolla raitakissan kuulo- ja hajuaisti ovat huomattavasti normaali pelaajaa heikommat. Myös maalivainu on surkea. Raitakissa ei näe pelikavereitaan kentällä, mutta kissan silmän verkkokalvolla on valoa heijastava alue (Tapetum lucidum), joka valoa heijastaessaan parantaa mahdollisuutta löytää pelikentälle. Raitakissan, niin sanottu pelisilmä, on noin kuusi kertaa huonompi kuin ihmisen. Raitakissa kykenee kuitenkin näkemään värejä ja pystyy yksilöimään erotuomarin pelikentältä. Raitakissa havaitsee puolustuspäässä vastustajan liikkeet vain vaihtoaitiosta.

Huolimatta siitä, että osalla yksilöistä saattaa olla suhteettoman suuren korvat tai nenä, ei peliohjeita pystytä kuulemaan tai maalipaikkoja haistamaan. Raitakissa on kankea huolimatta siitä, että lajilta puuttuu selkäranka. Mailaansa se käyttää tasapainoiluun ja tunteiden ilmaisuun.

Kissa merkitsee reviiriä hakkaamalla mailallaan vastustajia ja kaukalon laitoja.

Terveys

Yleisempiä raitakissojen vaivoja ovat alaraajan vammat ja sisäloiset. Alaraajavamman saanut kissa nilkuttaa ja etenee normaalikin hitaammin. Loukkaantunut kissa saattaa äännellä voimakkaasti.

Sisäloiset aiheuttavat kissalle oksentelua, vatsan turpoamista, pelihalun vähentymistä. Hoitona on säännöllinen oksennus ottelun aikana ja erätauoilla.

Rotu

Raitakissan ylävartalo on väritykseltään musta-oranssi. Muu väritys vaihtelee. Huolimatta värityksestään raitakissa pystyy hyvin sulautumaan pelikenttää, eikä kissan paikallaoloa useinkaan huomaa. Raitakissan runko on yleensä ohut ja hento. Maailmassa on vain muutamia raitakissoja. Niiden valikoimassa on kuitenkin runsaasti erinäköisiä, -kokoisia, ja -luonteisia kissoja. Raitakissan erottaa kuitenkin helposti kun sen näkee. Ominaista rodulle on sen rumuus. Suomen Salibandyliitto hyväksyi raitakissan viralliseksi pelaajaksi vuonna 1999.

Kissat ja ympäristö

Raitakissa viihtyy yksin, jäähyaitiossa. Yleisin syy jäähyilyyn on vääränlainen pelitapa. Suomessa radiopantalähettimin tehdyssä tutkimuksessa kissan liikkuminen pelikentällä on kyetty varmistamaan. Kissa liikkuu pelin aikana keskimäärin jopa 20 neliön alueella. Matkaa keskivertokissa taivaltaa 45 minuutin ottelun aikana noin kilometrin. Tästä matkasta vaihtamiseen kissa käyttää noin puolet.

Raitakissan luontainen reviiri on uhattuna. Kissaa koskevan lainsäädännön mukaan on muun muassa järjestyslaissa maininta, että kissaa ei saa päästää vapaana yleiselle uimarannalle, toriaikana torille tai urheilukentälle ellei tämä ole erikseen sallittua. Salibandyliitto ei toistaiseksi ole ottanut asiaan kantaa.

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa