Jäsenet

 

Artikkelit

26.11.2009 Maailma muuttuu, muuttuuko Raitakissat

Teos pohjautuu tositapahtumiin. Tosin joitakin todellisuuden epäkohtia on jouduttu korjaamaan.

Päivä alkaa hiljalleen valjeta. Olen matkalla kohti suurta mittelöä. Palaamassa jälleen kerran kehäkollin rooliin salibandyn alasarjamittelöihin. Toistakymmentä vuotta vanhan 1,0 kuution moottorin jylinän sekoittuessa radiossa pauhaavaan hekumalliseen urkumusiikkiin vaivun ajatuksiini. Millaistahan paluustani tulisi. Näin jo silmissäni yleisön taputtamassa seisaaltaan. Kenttäkuulutus hehkuttaa saavutuksiani ja Survivorin Eye of the Tiger soi taustalla. Salamavalojen räiskyminen tempaa minut takaisin todellisuuteen. Vilkaistessani sivulleni havaitsen tien sivuun parkkeeratun vaalean pakettiauton ja sen vieressä harmaantuneiden vahattujen viiksiensä takaa virnuilevan lainvalvojan. Automaattinen liikenteenvalvontajärjestelmä oli tallentanut paluutaan tekevän raitapakin.

 

Pian saavun määränpäähäni. Ihmetykseni huomaan parkkipaikan olevan pullollaan mitä loisteliaimpia menopelejä. Väkeä on kerääntynyt runsaasti. Parkkeeraan häveliäisyys syistä menopelini hieman kauemmas ja suuntaan kohti hallia. Viimeisenpäälle puunattu Maltan-koira haukkuu minut pystyyn. Tunnen oloni kotoisaksi. Ovensuussa joku stereodi hirmu kahta kokoa pienessä pikkutakissaan viittoo minut luokseen. Hetkessä kotoinen tunne vaihtuu tukahduttavaksi kuumotukseksi. Haba-Harri selvittää, että hallissa järjestetään kansainvälinen koiranäyttely ja tekee harvinaisen selväksi, etten ole tervetullut. Kohelopalloa pelaavat hernekepit kokoontuvat kuulemma kulman takana. Kiitän ohjeista ja vanhaa tuttuani "Pellehermannia" muistuttava sikaniska heilauttaa minulle iloisesti keskisormea.

Lopulta onnistun raivaamaan tieni oikeaan paikkaan. Edessäni avautuukin melkoinen kompleksi. Kaikki jotka ovat joskus käyneet Tapiolan kyläpahasessa sijaitsevassa Esport Centerissä, tietänevät mitä tarkoitan. Kysyttyäni reittiä pukukopeille ulko-oven luona koliikkilastaan retuuttavalta aerobicohjaajalta, kahvion penseältä myyjältä ja siivouskärryjä työntävältä ugandalaiselta olen vieläkin epätoivoisesti jumittunut Fitness-salin ja jonkun juoksuradan tapaisen virityksen väliselle alueelle. Yrittäessäni änkeytyä lähimpään pukukoppiin minut teilataan ulos nälvien. "Tämä on Fitness-pukukoppi. Kriteerit täyttämättömille löytyy karsina hallin perältä". En edes vaivaudu miettimään mikä olemuksessani sai aikaan sen halveksivan katseen, jonka tuo salien prinssi minuun vielä lähtiessäni loi.

Saapuessani pukukoppiin huomaan olevani yksin. Ei kissan kissaa missään. Tätä olin kyllä osannut odottaakin. Olinhan kuitenkin paikalla puolisen tuntia ennen ottelua. Hetken ihmeteltyäni miten olin tähän tilanteeseen ajautunut pukukopin ovi lennähti auki saranat notkuen. Sisään syöksyi komea raaminen uros. Eteläisen provinssin kuvernööri Arnold Schwaarnionegger oli saapunut. Touhotukseltaan hän sai kerrotuksi etsiskelevänsä saunaa. Hän kuulemma pitää hyvää lämmittelyä tärkeänä ennen pelejä. Yllättävästä tilanteesta toivottuani sain takelleltua, etten ollut nähnyt kyseistä ihmisgrilliä missään. Schwaarnionegger oli tosin jo kerinnyt poistua.

 

Päätin turvautua perinteisempään lämmittely menetelmään ja lähdin etsiskelemään tyhjää pelikenttää. Olin hieman kiinnostunut miten edellisiltana hellanpäällä sulattamani, vielä hieman mailanlapaa muistuttava muovimöykky, sopisi yhteen reikäpallon kanssa. Saapuessani kentälle kentällä pyöri lauma vaahtosammuttimen kokoisia Etelä-Suomen salibändilupauksia. Myös Schwaarnionegger oli tuohtuneena kentän laidalla. Hän kun ei ollut löytänyt hyviä lämmittelymahdollisuuksia mistään.

Käväisin kentällä vetäisemässä muutaman tulisen lyöntilaukauksen. Myhäilin tyytyväsyyttäni siitä, että molemmat laukaukset olivat suuntautuneet eteenpäin ja osuneet iloisesti lossahtaen takaseinään. Erehdyin vilkaisemaan ylimielisesti myös mitäköhän vipeltävät pojannulikat onnistuisivat saaman aikaan kaukalon toisessa päässä. Nähtyäni muutaman näyttävän ilmaveivin ja räjähtävän kiertorannarin tunsin äkkiä lämmitelleeni tarpeeksi. Luikin vaivihkaa istuskelemaan kaukalon reunalle. Suunnattoman alemmuuskompleksin kiihdyttämänä päätin kähveltää noilta nilviäisiltä yhden pelivälineen. Se kevensi mieltäni hetkellisesti. Kiitämättömät sokerimuroilla lellityt kakarat eivät ansaitsisi arvostusta, jota hetken heitä kohtaan tunsin.

Tällä välin paikalle oli saapunut myös Arnoldin nuorempi painos. Veljekset pallottelivat tottuneen oloisesti tuntematta minkäänlaista häpeää keskenään. Timon koikkelehtiva eteneminen, hypähtely ja sinänsä ajattoman hurmaava hiustyyli saivat aikaan tunteen jostain suuresta. Mieleeni piirtyi kuva Ringo Starista kannuttamassa Beatles-rumpuja jossain Liverpoolin nuhruisessa kuppilassa. Kuvaus saattaisi herättää musiikkipiireissä varmasti ylpeyttä. Salibandypiireissä vähemmän. Tarvittaisiin enää George "Ilpo" Harrison soittelemaan kepp... hepp... keppiään ja kohta sekin bändi tekisi kanssani comebackin. Odotukset olivat suuret, olihan Otaniemen Harrison ilmoittanut itsensä mahtipontisesti turnaukseen hyvissä ajoin edellisenä yönä kello 02.11.

Palloaan kaipailevat lellikki piiperot alkoivat etsiskellä kadonnutta omaisuuttaan. Katsoin parhaaksi ottaa jalat alleni ennen kuin alkaisi lätty lätisemään ja itsetuntoni romahtaisi lopullisesti. Suuntasin askeleeni kohti tulevan mittelön näytöspaikkaa.

 

Istahdin alas kentän laitamille ja vilkuilin vuoron perään kelloa ja ympärilläni valtoimenaan vellovaa pelaajakasaa. Tulkitsin mielessäni kasan koostuvan pääosin tulevista vastustajistamme. H-hetkeen oli aikaa 10 minuuttia. Kissoista olin nähnyt vain Schwaarnioneggerien veljekset. Tosin entuudestaan tiesin että pelin jännittävimmät hetket koettaisiin juuri nyt. Kysymyksiä heräili; tuleeko veska, tulevatko Lahikaiset, tuleeko kukaan. Kului viisi minuuttia, ei tullut kukaan.

Aikaa tappaakseni rupesin kuuntelemaan tulevan vastustaja poppoon jutustelua. Viimehetken scouttausta hymistelin tyytyväisenä mielessäni. Erotin runsaasti olennaisesti huolelliseen salibandyotteluun valmistautumiseen liittyviä lauseita ja sanoja. "Samat ketjut kuin viimeksi", "alusta asti hereillä", "vaparikuvio", "Hienoa, kaikki pääsi tuleen hyvissä ajoin" ja "Muistakaa peli-idea". Havahdun jälleen Arnold Schwaarnioneggerin ohijuoksun aiheuttamaan ilman virtaan. Arnold kiidättää pelaaja listaa kohti toimitsija pöytää. Etäällä aukeaa pukuhuoneen ovi. Ennätän hätäisesti havaita Jaakko Kuurneen siluetin ja ovi sulkeutuu. Arnold palaa toimitsija pöydältä ja ilmoittaa, etteivät toimitsijat kuulemma huolineet enää kahden jo aikaisemmin hyvinkin erilaisen kissojen toimittaman pelaajaluettelon lisäksi enää kolmatta kyhäelmää.

Yllättäen ympärilläni palloilee lauma oranssi mustiin pukeutuneita raavaita uroksia. Tulkitsin mielessäni kasan koostuvan pääosin tulevista joukkuetovereistani. Puheensorinasta erotin runsaasti nasevia sutkautuksia. Yksikään ei liittynyt olennaisesti salibandyotteluun valmistautumiseen. Joukkue vaikutti miehitykseltään tutuntulta. Uusia kasvoja ei oltu näemmä poissa ollessani onnistuttu houkuttelemaan hyppäämään mukaan tähän sekalaiseen karvakasaan. Joidenkin mukanaolo hämmästytti, toisten huvitti ja osan hävetti.

Kasper Vanhala vakuutteli havainneensa hetkeä aikaisemmin Lahikainen brotherssit nauttimassa tukevaa englantilaista aamiaista kahvion puolella. Vain muutamaa kellon lyöntiä myöhemmin fyysisesti paikalle ilmaantuneet kaksi Lahikais-edustajaa kiistivät ja väittivät saapuneensa ranskalaiselle aamu brunssille vähintään 15 minuuttia ennen ottelun alkua. Yhtä kaikki, maalivahti oli tällä kertaa paikalla. Olli alkoi irrotella hätäpäissään päälleen teippaamiaan superlon palasia ja heitti vaivihkaa Acer:in tietokone pahvilaatikosta väsäämänsä kypärän läheiseen roskasäiliöön. Toiminta näytti lähinnä pyyttonilta joka loi uutta nahkaa. Seurasin valmistautumista taaempana. Puuhastelu haiskahti pahemman kerran. En antanut asian häiritä. Olin kuitenkin saanut myöntävän vastauksen kaikkiin aikaisemmin esittämiini paikalle saapumisia koskeviin epäilyksiin.

 

Edellinen mittelö päättyi ja pelailumme saattoi alkaa. Liityin norona kohti kotijoukkueen aitiota valuvaan joukkueeseeni. Samalla koin voimakkaan kokemuksen siitä, kuinka selkärangattomatkin kykenevät muodostamaan organisoidun lauman. Aitiossa aloitettiin ketjukokoonpanojen miettiminen. Concordea muistuttava lentävä Late saapui luokseni. Ei se nopeus, eikä se sulavaliikkeisyys, vaan se nenä. Hän ilmoitti pakiston koostuvan minusta, Kassusta, Venskistä ja hänestä itsestään. Kuuntelin oppipoikamaisesti Dumbon korvani höröllä. Erehdyin kysymään mitkä ovat pakkiparit ja kuka vaihtaisi kenestäkin. Tämä ei kuitenkaan kuulemma ollut olennaista.

Puoliminuuttia ennen avausvihellystä kaukana horisontissa löntysti Pylvänäinen. Hyökkääjäosasto vaikerteli, että nyt menisi huolella laaditut ketjujaot uusiksi. Tämä olikin ymmärrettävää, olihan koostumukset ilmeisesti saatu solmituksi huutoäänestyksellä jo ennen ottelua.

Ensimmäinen vaihto palautti minulle mieleen, etten omistasikaan Wayne Gretzkyn peliälyä, Janne Tähkän tekniikkaa ja Gebreselassien kuntoa. Päätin lopun aikaa keskittyä lähinnä seuraamaan joukkuetovereideni suorituksia. Oma nimikirjaimillani koristeltu pitsiliinani, jonka tarkoituksena oli kertoa paikkani vaihtoaitiossa, oli vaihtopenkin laitamilla. Se harmitti hieman. Enhän näin ollen pystynyt aistimaan hyökkääjien ähkimistä ja heidän adrogeenien pursuilua joka solullani.

Peli vaikutti yllättävän tutulta. Ville, tuo Kyösti Honkakosken armoitettu suvunjatkaja, vetäytyi heti ensimmäisessä erässä soittamaan kaukopuhelua isoon valkoiseen puhelimeen. Vieressäni istuskeleva Kissojen sijoitussalkun sisällöstä vastaava Kassu puolestaan jakoi vanhaan malliin ponnekkaita kannustuksia. Ikävä kyllä yleensä nämä rääkäisyt sattuivat mitä epäsopivimpiin hetkiin oman joukkueen tehdessä jotain sanoin kuvaamattoman typerää.

Ottelun puolivälissä kipparinamme toimiva Venski päätti valittaa tuomarin tekemästä selvästä ratkaisusta. Kuultuaan vastauksen "Olet sä joku kapteeni vai? Et ainakaan näytä siltä" Venski poistui paikalta pala kurkussa sanomatta sanaakaan.

Koetin paneutua otteluun katsojan näkökulmasta. Se näytti muurahaisten sisällissodalta. Olin varma ettei ulkopuolinen kyennyt erittelemään mitä kaukalossa oli tapahtumassa. Pääosin ottelun muodollisesta pakosta, maalin teosta, huolehti vastustaja. Kissatkin onnistuivat sohaisemaan muutaman kassin. Tähän mairittelevasti avusti vastustajan viimeiseksi lukoksi sijoitettu paikallinen imurikauppias. Mies markkinoi tuotteitaan rytmikkäillä "Dyson on suunniteltu ylläpitämään jatkuva imuteho" -huudoillaan sekä näytti myös muutaman havainnollistavan esimerkin.

Lopussa tilanne oli meidän osalta toivoton. Tappio asemassa 2-5 otimme rehvakkaasti maalivahdin pois ja siirryimme pelaamaan seitsemällä kenttäpelaajalla. Kollin nahjuksille maalivahdin pois ottaminen tuli täytenä yllätyksenä, eikä sitä huomannut kukaan kentällä ollut. Seitsemännen pelaajan käyttöä eivät huomanneet tuomarit. Myöskään katsomosta käsin kenttäylivoimaa ei havaittu ja ottelu päättyikin lopulta lukemiin 2-6.

 

Ottelutauolla kaikki oli kuin ennen vanhaan. Kassu ja Arnold Schwaarnionegger suunnittelivat kuvioita seuraavaan otteluun. Niitä samoja kuvioita, joita Sami Niemi oli piirtänyt noin kymmenen vuotta sitten samanlaisella ottelutauolla. Ketään muuta ei turhanpäiväinen raapustelu näyttänyt kiinnostavan. Ottelutauon loppu kliimaksiksi kokoonnuimme vapaaseen pelikaukaloon lämmittelemään hekumallisesti ringissä.

 

Toisen pelin alussa yllätyin kun paikalle ilmaantui lupaustensa mukaisesti vihdoin Hepinheiluttaja-Harrison iloisesti letti hulmuten. Muut joukkueen jäsenet kutsuivat häntä Ilpoksi. Ilpo valitteli olevansa ilmeisimmin sikainfluenssa ja jääväävänsä näin ollen itsensä pelistä. Hänellä oli kaikki influenssan perusoireet; kova päänsärky, kuiva kurkku, hontelo olo, käheä kurkku ja olihan hän ylenantanutkin aamulla. Deri röhki oireiden alkaneen yllättäen aamulla ja epäili siksi saaneensa tartunnan edellisiltana Lady Moonissa. Ystävällisesti tuo hilpeä veikko tarjoutui kuitenkin hyväilemään juomapulloja ja äyskimään toteuttamiskelvottomia neuvoja.

Vanhetessaan ei jaksa. Tämä totuus alkaa jo valjeta myös kissauroille. Vaihdot pysyivät lyhyinä nahjusten puuskuttaessa tuskissaan. Vain yksi ei luovuttanut. Ville viiletti taukoamatta kärkkyen lähinnä henkilökohtaisia klooriaa. Vaihtopenkillä raikui jo tuohtuneita huutoja "tuu vaihtoon!". Takaisin kuului kiekaisu "Yks tsemashyökkäys vielä!". Hetken päästä tuo vipeltäjä poistettiin kentältä tuomarin toimesta itselleen vaarallisen pelitavan vuoksi.

Ottelun alkupuoliskolla, jo minun aikana käsimies clubin jäsenkorttia havitellut, maalivahtimme Petteri esitti näyttäviä käsimiesotteita vulkaanisella avokämmen pelastuksella. Vastustajan kassivahti yritti lähes koko ottelun tyylitellä samalle tasolle. Homma toisessa päässä näytti kuitenkin lähinnä vuoden 1963 marginaalielokuvan The Crawling Hand koekuvaukselta ja kissat kiitti. Petteri vei eittämättä nimiinsä Aurinkokuninkaan prinsiipin numero yksi: maalivahti vastaan maalivahti.

Herpaannuin hetkeksi tutkailemaan mailanpäähäni välivuosieni aikana kertynyttä home-esiintymää ja välittömästi vastustajan päädyssä rytisi. Ville hakkasi vastustajan veskaria samalla intensiivisyydellä kuin Ilmarinen aikoinaan takoi sampoa. Vastustajan numero 91 Luke Skywalker ei pitänyt tästä, ja alkoi heiluttelemaan omaa valosauvaansa taianomaisesti. Tästä puolestaan haltioitui Kuurne ja päätti esitellä Karate Kid:istä oppimaansa kurkipotkua. Tilanne oli kuitenkin ehtinyt jo rauhoittua ja muut pelaajat poistu ennen kuin karaten kirjekurssilaisemme oli saavuttanut tasapainon ja seisoi nyt yksinään keskelle kenttää kamasutran sivun kahdeksan kuvaa muistuttavassa huterassa asennossa. Tunsin hetken suhteellisen voimakasta myötähäpeää. Yllätyksekseni mellakasta selvittiin vähällä. Skywalker ja Honkavirta istuivat jäähyllä. Jaakko puolestaan jäähdytteli kylmäpussilla venähtänyttä selkäänsä.

Joukkueen positiivista ääripäätä tuntui edustavan omatakeisessa "suoraselkä-lantio takana" asennossaan kirmannut Jukka Vanhala. Jukka eteni ylväänä kuin kiimainen kanadanhanhi pesimäaikaan. Hänen onnistuikin sutaista tyylikkäästi äärimmäisen tärkeän kavennusmaalin Mr. Crawling Hand:in yrittäessä erotella happi ja typpiatomeita toisistaan ympärillä vellovasta ilmamassasta.

Hain Honkavirran kaukopuhelun jälkeen edelleen vienosti tuoksahtavasta eriöstä käsipyyhkeitä ja oloin kiillottaa aiemmin havaitsemaani homelöydöstä. Jälleen rauhani häiriintyi. Karvapallot alkoivat yksimielisesti vikisemään tuomarin jätettyä viheltämättä tilannetta, jossa vastustaja syötti maalivahdilleen. Tämä kuulemma on kiellettyä. Oikeudenjakaja selitti, että hetki aikaisemmin myös yksi Kissojen rike jäänyt viheltämättä. Selitys kuulosti uskottavalta. Peli jatkui. Leppoisa reikäpallon pyörittely päättyi lopulta tasapeliin 3-3.

 

Otteluiden jälkeen lompsin tottuneesti osana paikoin jo karvattomia kolleja pukukopeille. Tunnelma oli oudon hilpeä. Poppoo vitsaili ja törsäsi kollektiivisesti paikalle raahaamani suihkusaippuan. Ketään ei juuri tuntunut painavan menneisyyden haamut taikka tulevaisuuden peikot.

Lähtiessäni perääni huudeltiin, että enhän ollut tulossa seuraavaan turnaukseen. Vilkutin ja poistuin. Ennen autolle palaamistani eksyin vielä kerran. Lähtiessäni paluumatkalle aloin pohtia oliko mikään muuttunut noina poissaolovuosinani. Rystyn kiertorannari ei ainakaan onnistunut vieläkään. Toisaalta huhujen mukaan Kassun juomapullossa enää olisi banaani-kossu-kolaa. Yleisesti vaikutti, että aloitelleessaan salibandyä koossa ollut nuoriso lauma oli saavuttanut jonkin asteisen nirvanan ja oli harmonisempi ja sinut enemmän oman kyvyttömyytensä kanssa. Kokemus oli kaikin puolin positiivinen.

Nro. 11

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa