Jäsenet

 

Artikkelit

15.7.2009 Yhdeksän Yhteishenkeä

Nykyaikana useimmat sodat ratkeavat korkeintaan muutaman vuoden nahistelulla. Vaikka nahistelu tämän jälkeen jatkuisikin, on voittaja jo selvillä. Kun vastus on ylivoimainen, joutuu lyöty osapuoli lopettamaan kamppailun ja nuolemaan haavansa. Tai niinhän sitä luulisi.

Kymmenen vuotta sitten alkoi tarina, joka ei ole jännittävä, pelottava, tai edes kovin mielenkiintoinen. Tarina sai alkunsa, kun muutamat Järvenpään seurakunnan sählykerhonohjaajat keksivät kokeilla taitojaan virallisilla pallokentillä. Rohkaisuna tähän tempaukseen lienee ollut muun muassa villi Latvian reissu, jolloin innokkaat ohjaajat peittosivat paikallisia joukkueita, mukaan lukien Latvian silloinen naisten maajoukkue. Toisaalta kentällä niukan tappion sählänneet tytöt saattoivat myös olla joukko kadulta kerättyjä naisia. Ehkäpä matkanjärjestäjämme halusi kannustaa nuoria lupauksia (enkä tarkoita meitä kerhonohjaajia, me olimme vain nuoria).

Allekirjoittanut astui mukaan seuran toimintaan sen ensimmäisen kauden jälkeen. Seura oli ensimmäisellä kaudellaan noussut alimmasta pohjasakasta vitosdivisioonaan. Tasolla, jolla ei enää pelaakaan kuka tahansa pyrkyri. Niinpä joukkueelle hankittiin säädökset täyttävät peliasut. Seurakunnan sponsorilogo sai myös monet vastustajat aliarvioimaan Kissat, jotka käyttävät tilaisuuden tarkkaan harkiten hyväkseen (tämä on toistaiseksi vielä tapahtumatta).

Niinpä Raitakissat palautettiinkin pian kutosdivisioonan autuaammille metsästysmaille. Nouseminen vitosdivariin on toistaiseksi joukkueen toiseksi suurin saavutus ja kissat ovatkin toistaneet tempun jo kaksi kertaa.

Ensimmäisellä kerralla nousu oli puoliansaittu taisteluvoitto. Vaikka sijoitus lohkossa oli viides, eivät kissat jääneet kärjestä kuin kaksi pistettä. Lisäksi kissat pyörittelivät pallon maaliin useammin, kuin vastustaja ehti sitä toimittaa takaisin.

Toisella kerralla kissat tekivät sopimuksen paholaisen kanssa. Yhden hengen menettäminen kannatti, kissoillahan niitä on läjäpäin. Näinpä ylöspäin yritettiin uudelleen 6. divarin 6. lohkon 6:lta sijalta.

Näin päästäänkin joukkueen suurimpaan saavutukseen, Raitakissojen tähänastisen uran hattutemppuun. Oikeus vitosdivarin paikkaan säilytettiin kolmena perättäisenä kautena. Näistä kuuluukin lämmin kiitos kolmelle uhrautuneelle taholle: HeLP, SB-Pro III ja KURVA.

Tämän "menestyksen" jälkeen Kissat ovatkin kotiutuneet kutosdivariin, jossa otteluihin voidaan joskus lähteä jopa ennakkosuosikin roolissa. Sopimusta paholaisen kanssa on säännöllisesti yritetty uudelleen, mutta jopa pimeyden ruhtinas tietää, mikä kauppa kannattaa.

Raitakissahan on muuten kissan vuosissa jo seitsemissä kymmenissä, mukavasti siis eläkevuosillaan. Pään hakkaaminen seinään näinkin pitkän ajan kertoo jostain muusta, kuin epätoivoisesta menestyksen hakemisesta. Raitakissat ovatkin jotain muuta, kuin mitä pääasiassa masentavista tilastoista voi lukea.

Niinpä tarina onkin kertomus ystävyydestä, huumorista ja muistoista. Suuri koitos, hankijalkapallon MM-kisat tai yö puolijoukkueteltassa ovat vain muutamia osoituksia joukkueen hengestä ja yhteisen tekemisen merkityksestä. Lisäksi muistojen galleriaa koristavat satunnaiset onnistumiset kentällä, tai esimerkiksi kauden 01-02 ottelutulosten tuhoutuminen joukkueen jäähykuninkaan syövyttävän vatsahapon voimasta. Ryhmän ydin on edelleen sama, ja vanhat Kollit ovat aina tervetulleita takaisin muistelemaan, kuinka päin mailaa kädessä pidettiinkään. Syytä onkin, sillä kaikki eivät sitä luonnollisesti vieläkään osaa.

Itse olen ollut joukkueen toiminnassa mukana kauden 2006-loppuun. Ainoa syy irtisanoutumiselleni oli matkustamisen halu, joka ei vielä toistaiseksi ole kadonnut. Tämäkin tervehdys on kirjailtu Karibialla ja Etelä-Amerikassa. Sähköt katkesivat juuri, joten heinäsirkat ja haukkuvat koirat säestävät tekstini laimeaa loppua. Joukkueen mukana kulkeminen on ollut suuri ilo ja nuo vuodet pitävät sisällään monia lämpimiä muistoja. Haluan lämpimästi kiittää Raitakissaa, naukujaa, joka on tuonut moneen elämään sisältöä.

Ja nyt hurjaan lopetukseen: Sotiemme veteraanien henki elää Raitakissoissa yhä voimakkaana. Vaikka vastus on ylivoimainen ja menestyminen lähes mahdotonta, eivät Kissat lopeta taistelemista. Sillä kyse on muusta kuin pisteistä tai menestyksestä. Vaikka Kissojen yhdeksän henkeä kuluisikin, ei yhteishenkeä tapa mikään. Tai ehkä se vatsahappo.

Onneksi olkoon Raitakissa 10-vee!

Terveisin pikaruoan ystävä nro.3:
-exPJ Jouni "Makkis Pekkis" Jussila

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa