Jäsenet

 

Artikkelit

22.1.2007 Eka kerta ja kuinka siihen oikein päädyttiin

Valinta oli pitkä ja vaikea. Sen tekeminen tuntui usein yhtä työläältä kuin Suomen NATO-kannan määrittäminen. "Joo mikä ettei... totta kai... katellaan nyt..." Näitä lausahduksia kuultiin viiden vuoden jahkausrupeaman aikana enemmän kuin tarpeeksi. Kun kuitenkin lopulta puin Raitakissojen pelipaidan päälle eräänä kesäisenä tammikuun päivänä, tunsin tehneeni oikean päätöksen. Tunnetta eivät onnistuneet heikentämään liian iso paita ja vastaavasti liian pienet shortsit. Eikä sekään, että sain kuulla pelaavani ensimmäisessä pelissä pakkina. Ennen peliä olin nimittäin suunnitellut soveltavani jo ala-asteella hyväksi todettua taktiikkaa. Sen perusajatuksena on jäädä vastustajan maalin eteen seisomaan ja huutaa sieltä joukkuetovereille rakentavia neuvoja, kuten "puolustakaa homot!" ja "syöttäkää homot!". Nyt piti kuitenkin tyytyä nöyrästi tekemään pyyteetöntä työtä joukkueen puolustuspäässä.

Itse peli meni miten meni. Sijoittuminen puolustuspäässä oli itselläni paikoin hieman hakusessa, ja pääsinkin seuraamaan vastustajan maaleja aitiopaikalta pariin otteeseen. Yksi maalikin tuli tehtyä, hienon vaparikuvion päätteeksi. Hieman ihmetystä herätti tosin se, ettei vastustaja osannut lainkaan aavistaa kyseistä kuviota, vaikka se sovittiin kovaan ääneen noin metrin päässä heidän pelaajistaan oikein käsimerkkien ja sekunteja kestäneiden katsekontaktien siivittämänä. Joka tapauksessa, pallo löysi tiensä verkkoon ja myöhemmin allekirjoittaneen mukaan ensimmäisen Kissojen paidassa tehdyn maalin kunniaksi. Mikä fiilis!

Huomionarvoista oli myös se, kuinka Raitakissojen mukana pääsee myötäelämään inhimillisen tunneskaalan kaikki ääripäät. Ottelun alku oli musertava. Vaikka hallitsimme palloa varsin hyvin, pääsi vastustaja tuikkaamaan pelivälineen maaliin peräti neljästi kahden ensimmäisen erän aikana. Vastaavasti meille ensimmäiset 30 minuuttia olivat sitä kuuluisaa tehotonta peliaikaa. Kolmannen erän aikana alkoi kuitenkin tapahtua. Vedot suuntautuivat yllättäen jonnekin muualle kuin vastustajan maalivahdin pleksiin, ja erän puolivälissä tilanne oli jo 4-2. Löysin sisältäni uuden tunteen: valoisan ja puoleensavetävän toivon. Aikaa oli vielä riittävästi pienen ihmeen toteutumiselle. Ja katso! Ensin kavennus lukemiin 4-3, ja sitten runsas minuutti ennen loppua vielä tasoihin. Mikäli muistan oikein, tasoitusmaalin sivalsi Otaniemen Hugh Grant, Quimpy Tertsonen. Riemu täyttyi sydämeni kuin 18-vuotiaalla pojalla, joka on juuri saanut ensimmäisen Corollansa.

Mutta niin särkyvää, on onni tää. Kenties jokin korkeampi voima puuttui peliin, mutta huima loppukiri ja sen luoma innostus katkesivat kuin seinään, kun vastustaja onnistui suosiollisella avustuksellamme vielä katkaisemaan siivet selästämme tekemällä viidennen maalinsa. Tästä olisi jo lähes mahdotonta nousta. Niin kuin olikin. Loppulukemat 6-4, kiitos ja näkemiin. Parempi onni ensi kerralla. Aina ei voi voittaa. Mitähän muita kliseitä sitä vielä keksisi? Joka tapauksessa, runsaassa minuutissa tunsin tippuvani onnen kukkuloilta RT:n baaritiskin alle. Valomerkki oli tullut, ja raastava valo paljasti kaiken. Äsken niin hehkeät naiset muuttuivat rumiksi, ja tanssilattialla kiilsi sekoitus olutta ja lasinsiruja. Oli taas kerran aika raahustaa yksin kotiin pimeässä.

Kaikesta huolimatta ensimmäinen peli Kissojen paidassa oli positiivinen kokemus. Tärkeintähän ei ole voitto vaan se, että yrittää parhaansa ja nauttii pelaamisesta. Nytkin näimme paljon hienoja suorituksia puolin jos toisinkin. Olen itsekin yllättynyt, kuinka hyvä fiilis ottelusta jäi, ja miten optimistista tekstiä sen seurauksena nyt suollan. Voisiko tässä olla kauniin suhteen alku? Jos naamaa ei siis lasketa? Kaikki edellytykset sille ovat olemassa, vääjäämättä.

- Kikkoman

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa