Jäsenet

 

Artikkelit

12.1.2004 Taas ne kissat konttaa

Surkuhupaisan taaperrustaipaleen kuudes osakilpailu kahinoitiin kylmässä, kolkossa, ahtaassa ja hämärässä Center-arenassa. Tällä kertaa vain Kimi, icmacmania ja Antti antoivat muille enemmän peliaikaa, kiitos siitä. Ensin vastaan tömisteli lauma norsuja, eli SC Vi-Landers, joukkue joka kahdeksalla kenttäpelaajalla oli nöyryyttänyt katteja 8-2. Tällä kertaa taisi vastustajalla olla vielä yksi mies enemmän, ja kun kissoja oli vain 12, oli selvää että vastustaja määräisi pelitempon. Tästä pelistä ei huvittaisi kirjoittaa oikein yhtään mitään, mutta todettakoon, että vastustaja hyödynsi häikäilemättömästi salibandyn kirjoittamatonta sääntöä: Kun vippaat pallon korkeintaan viisi metriä ohi Raitakissojen maalin, se pomppii vääjäämättä verkon pohjalle. Lopputulos oli 11-3, joten raitanyhveröt saivat miltei saman kohtalon kuin kiinalaiset sivetti-serkkunsa. Newtonin toisen lain mukaan numeroiden piti tosin olla toisin päin, joten Ippehän voisi lisätä Maoliin (ja vieraskirjaan) jonkin selittävän kaavan.

Sitten olikin tunti aikaa seuraavaan koitokseen, ja ainoa keino lämmitellä oli sulkapallon katsominen. Nyt pisteitä tuli hakemaan Swing Bang. Kaikki alkoikin käsikirjoituksen mukaan: ensimmäinen vaihto ja omissa soi. Sitten alkoi ihmeellinen nihkeily, kun maaleja ei sadellut edes kissapalleroiden päätyyn. Tähän varmasti vaikutti ainakin se, että Jupe torjui e^12 kertaa paremmin kuin ekassa pelissä. Ehkä myös vahvistamaan tulleen J. Moilasen näkymätön säätäminen ja näkyvä olemus auttoivat hieman. Koska kyseessä on kuitenkin 5-divari, jopa kissat saavat muutaman maalipaikan ottelua kohti. Tällä kertaa niitä hyödynsi yllätysnimet Jari, Tom ja duo Lahikainen. Varsinkin Ilmarin suoraan Valtterin syötöstä lähtenyt ylämummolaukaus oli sen verran kaunis, että jokainen saattoi aistia Ilarin olevan jo miltei lomilla. Samalla tuhoutui teoria, jonka mukaan Valtteri saa syöttöpisteitä vain kun Arska syöttää. Lopussa harjoiteltiin vielä maalintekoa tyhjiin viiden laukauksen verran, mutta aina ei voi onnistua. Lopputulos 4-3 toi tärkeät pisteet. Jos vielä pari voittoa jostain sais... ja sitten Bahamalle.

#80

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa