Jäsenet

 

Artikkelit

8.11.2002 Köyhät kissat

Kausi on jo hyvässä vauhdissa, mutta sitä ei helposti uskoisi, kun katsoo Raitakissojen tilisaldoa. Voisi jopa luulla, että kausi on jo ohi, ja rahat hukkuneet saunaillan syövereihin, sekä tietenkin banaanikossukolaan RT:ssä. Rahastonhoitajan roolissa minun on kuitenkin kerrottava, että rahat eivät ole liuenneet banaanikossukolaan, vielä, sillä niitä ei ole toistaiseksi edes saatu. Ne pelaajat, jotka ovat maksaneet, ovat jo alkaneet katua sijoitustaan, kun peli on ollutkin heikkoa. Tämä ei kuitenkaan ole vielä tuntunut pörssikursseissa, vaan osakkeen hinta on pysytellyt 95 eurossa. Syntiset rahojaan pihtaavat analyytikot ovat keksineet toinen toistaan ihmeellisempiä tekosyitä ostovoimansa taantumiselle.

Aloitetaanpa Ilmarista. Hän kertoo keränneensä henkistä pääomaa kesän helteisinä päivinä. Vaikka riski mies onkin, hän haluaa riskittömän sijoituksen, ja lähestyi Raitakissoja kassillisella henkistä hyvää. Raitakissat ei kuitenkaan ole mikään jesuiittaklubi, joten Ilmari heitti säkin olalle ja jatkoi seikkailujaan kohti auringon-laskua.

Velipoika Valtteri selittää talousvaikeuksiaan sillä, että joutui maksamaan 150 euroa viime kauden huonoista peliesityksistään heinäkuussa. Sitä hän ei muistanut, että kyseinen summa jäi maksamatta vuosi takaperin. Loput eurot menivät kuulemma brasilialaisten norsujen seksuaalivalistukseen.

Kolmas Lahikainen on vedonnut McDonaldsin surkeisiin palkkoihin. Vielä surkeam- maksi tilanteen tekee se, että pienellä palkalla oli ensin ostettava vanhentuneet Happy-Meal-lelut, ja vasta sitten saattoi palkkaa käyttää hampurilaisiin.

Sotilaspoliisi Moilanen väittää maallisen mammonansa hävinneen varusvaihdon yhteydessä. "Jäivät kai maastohousun taskuun, loppu", kuului lakoninen sepitys.

Kimi ei siirtyessään takapihan katulätkäjengistä ihan tainnut ymmärtää, mihin tuli. Tuhannen euron siirtokorvauksen lisäksi tarvitsisi tosiaan maksaa se 95 euroa. Selitykseksi ei riitä hinnankorotus Tallinnan porttoloissa, tai RT:n aiheuttama illuusio eurohintojen muuttumisesta markkamääräisiksi.

Pedu onkin sitten ihan oma lukunsa. Hän kertoo hakeneensa apua lukuisista kriisipuhelimista pudottuaan Raitakissojen edustusjoukkueesta viime vuonna. "Henkinen kärsimys teki työnteon mahdottomaksi, joten ainoa vaihtoehto oli juoda murheet päivittäin kurkusta alas". Pedulle olemmekin myöntäneet pari kuukautta lisäaikaa itsetunnon kohottamiseksi.

"rystyltä rysään"



Pelastakaa Kissat Ry ottaa rahaa vastaan 24 h vuorokaudessa tilille 106430- 209689, viestikenttään nimi. Jos viestikentässä lukee Lahikainen, rahastonhoitaja uskoo vain yhtä Lahikaista kerrallaan.

Webmaster  ::  Kävijästatistiikkaa